Sinä riität: itsemyötätuntoa vanhemmuuteen

Miksi olemme niin vaativia ja armottomia itseämme kohtaan, vaikka toimimme päivittäin pumpulina lapsemme ja koko maailman välillä. Miksi on niin vaikea löytää itsemyötätuntoa itsellemme? Teemme kaikkemme ja vielä paljon enemmän, että lapsellamme olisi kaikki hyvin. Kuinka voisimme oppia katsomaan itseämme samanlaisella lempeydellä kuin lastamme?

Monessa perheessä lapsen erityisyys tulee varkain ja yllätyksenä, ilman ennakkovaroituksia. Toisissa perheissä siihen kasvetaan vuosien saatossa. Hiljaa sisällään vanhempi voi tietää jo varhain, että jotakin erilaista meillä on, vaikka virallinen ja arjen erityisyyttä selittävä diagnoosi voikin viipyä kauan, toisille se ei tule koskaan.

Oli diagnoosia tai ei, rakkaus lastamme kohtaan on jotakin sellaista, jota sanat eivät tavoita kuvaamaan. Ihan yhtä totta ovat ne piilotetut haastavat tunteet, joista ei puhuta ääneen ja joita me vanhemmat pelkäämme tuntea. Etsimme keinoja tukahduttaa niitä. Ja kuitenkin kaikki tunteet ovat totta ja osa erityistä elämää. Saatamme tuntea pettymystä siitä, millaiseksi elämä on hioutunut erityisvoimia vaativassa arjessa. Tai voimme kokea surua tavallisen kokoisista unelmista, joista olemme joutuneet luopumaan. Ehkä meitä pelottaa riittämättömyyden kokemus, joka joskus painaa pään maahan tai olemme vihaisia itsellemme siitä, että omat voimat eivät aina riittäisi erityisvoimia vaativaan arkeen. Ja silti me taistelemme soturin lailla ja nousemme aina uudelleen kaaduttuamme.

Kun elämä muuttuu oikein jyrkäksi, myötätunto itseä kohtaan kannattelee myrskyssä. Myötätunto tukee hyvää mielenterveyttä, suojaa masennukselta, parantaa immuniteettiä sekä vahvistaa kykyämme luoda hyvää yhteyttä ympärillemme ja lapsiimme. Myötätunto on yksinkertaisimmillaan sitä, että vain tiedostamme, että juuri nyt on vaikeaa ja että annamme itsellemme luvan tuntea ja hyväksyä kaikki tunteet ja tarpeet. Se on sitä, että suhtaudumme itseemme yhtä suurella lempeydellä, kuin kaikista rakkaimpiin lähellämme. Se on sitäkin, että otamme itse itsemme suureen halaukseen ja sanomme, että riitämme sellaisina kuin olemme.

Myötätuntoisen suhtautumisen avulla opimme myös hiljalleen kyseenalaistamaan omia ajatuksiamme. Uupuneena ja omiin ajatuksiimme eksyneenä teemme joskus vääriä tulkintoja ja oletuksia. Väsyneenä sorrumme helposti katastrofiajatteluun ja vertaamme meitä ja perhettämme muihin. Vertaamme heihin, jotka ponnistavat aivan eri lähtökohdista, heihin joilla kaikki näyttää sujuvan niin helposti ilman erityisen elämän tuomia ominaispiirteitä. Meistä voi myös tuntua, että olemme täysin yksin haasteidemme kanssa. Tällainen ajattelu saa meidät tuntemaan olomme yksinäiseksi. Mutta jos uskallamme läpivalaista omat ajatuksemme, ottaa askeleen itsemme ulkopuolelle ja katsoa tilannetta ikäänkuin ystävän silmin, ymmärrämme, että kaikilla meillä on omat haasteemme ja jokainen teemme parhaamme niillä voimavaroilla, joita meillä juuri sillä hetkellä on käytössämme. Silloin oivallemme, että riippumatta siitä, mitä tulee tehtyä ja miten paljon jää tekemättä, olemme tarpeeksi itsellemme ja lapsellemme.

Paitsi itsellemme, myötätunto on lahja myös läheisillemme. Iso osa aivoistamme on rakennettu tunnistamaan ja lukemaan toisen ihmisen tunteita. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että se mitä tunnemme itseämme kohtaan, välittyy suoraan muihin ympärillämme. Kun päästämme irti itsemme vertailusta ja syyllistämisestä sekä lopetamme kamppailun oman riittämättömyyden kanssa, myös lapsemme voivat lopulta paremmin. Itsemyötätuntoinen suhtautuminen on kiltein teko, jonka voit tehdä itsesi ja rakkaimpiesi hyväksi.

Voisiko tänään olla yksi niistä päivistä, jolloin annat armon voidä viedä sinut paikkoihin, joihin et puskemalla pääse.

Jaa kirjoitus: