Tärkeintä on, että huolehdin itsestäni niin, että jaksan luoda toivoa. Toivo on lapsen oikeus ja aikuisen velvollisuus.

Vaikeinta erityisvanhemmuudessa on mielestäni se, että tilanteet muuttuvat koko ajan, eikä niihin ole kontrollia. Onko nyt se vaikein hetki, vai onko vaikeampaa tulossa? Ollaanko nyt myrskyn silmässä vai joko se meni ohi? Kukaan ei tiedä.

Miten voi sopeutua alati muuttuvaan? Tehtävä tuntuu aivan mahdottomalta. Ihmisen mieli suuntautuu helposti ajatukseen, että kun saan tämän asian hoidettua, niin sitten varmasti helpottaa. Alkujärkytyksen jälkeen erityisvanhempi kuitenkin tajuaa, että jotain haastetta tulee aina olemaan.

Toki vaiheita on sitten erilaisia. Mieli käy läpi surun ja järkytyksen, sitten jonkinlaisen hyväksymisprosessin, koska eihän voi koko ajan olla vereslihalla, se kävisi liian raskaaksi.

Pitkäkestoinen stressi on keholle kuin matala tulehdustila. Eniten voimia kysyvät huoli ja vaatiminen: tiedämme ettei mikään hoidu terveydenhuollossa tai koulussa ilman jatkuvaa penäämistä. Tällainen asioidenhoitajana toimiminen edellyttää myös tiedonhakua, joka on aikaa vievää.
Ja jos lapsen haasteet eivät näy päällepäin, vanhemmalle jää päälle tunne ”Minä vastaan muu maailma”. Monella erityisvanhemmalla onkin syvä yksinäisyyden kokemus.

 Älä stressaa – se menee hukkaan

Pidän tärkeänä, ettei vanhempi jää vellomaan kärsimäänsä vääryyteen. On hyvä kohdata asiat aina päivä ja tilanne kerrallaan, muistaen mindfulnessin perusideaa ”Nyt on näin”.

Minulla on kokemusta siitä, miten huolelliset stressaamiseni ovat aina menneet hukkaan. Se mitä stressasin, ei toteutunut. Ja sitä, mikä toteutui – sitä en kyllä olisi arvannut.

Olen huomannut että lapsi voi paremmin, kun olen rento ja iloinen. Siksi yritän pitää oman ahdistukseni loitolla. Kun se silti joskus tulee, luotan että se menee ohi. This too shall pass.

Erityisvanhemmuus on opettanut minut pois tyytymättömyydestä, ja iloitsemaan paremmin pienistä hetkistä. Eihän mistään ole takeita elämässä muutenkaan.

En voi koskaan luottaa että tämän päivän hyvä vire jatkuisi vielä huomennakin. Nyt koulu onnistuu, sitten taas ei ollenkaan ja silloin pelkään, että lapseni jää syrjään.

Olen keksinyt ratkaisuiksi oman mielen joustavuuden harjoittamisen. Ja mielen virkistämisen niin että jaksaa pysyä levollisena ja toiveikkaana. Muuten olen hyödytön.

Mikä pitää aikuisen jaksamista yllä?

Jokaisen pitää itse tunnistaa omat keinonsa ja laittaa ne elämässä etusijalle. Tämä opitaan usein kantapään kautta. Minulle tärkeitä itsestäni huolehtimisen keinoja ovat riittävä uni ja liikunta. Liikunnan on oltava riittävän kevyttä ja nautinnollista, sillä kuormittunut kehoni ei kestä rankkaa liikuntaa. Uinti on minulle meditatiivista ja tanssi luovaa ja itseilmaisullista.

Etsi sinäkin sellainen laji, jonka jälkeen kaikki tuntuu kirkkaalta ja mahdolliselta, ainakin pienen hetken verran. Luonnossa liikkuminen ja happi tekevät hyvää. Kävely, hengittäminen. Yksinolo ehdottomasti. Hieronta. Elokuvat, muu mielen virkistys.

Työ on minulle tärkeää, koska siellä saan muuta ajateltavaa. Kuinka helpolta töissä tuntuu se, että asiat hoituvat kun ne tekee! Työssäni eteen tulevat asiat ovat hallittavissa – toisin kuin kotielämässä.

Lemmikit laskevat stressitasoa kaikilla. Hyödynnä työterveyttä, muita lääketieteellisiä oman jaksamisen tukia.

Tee kivoja juttuja erityislapsen kanssa, juttele muuta kuin haasteista.

Osa meistä on niin sidoksissa kotiin, ettei kotoa poistuminen ole helppoa. Silloinkin voi lukea kirjoja, tehdä kotijumppaa (hulavanne, jooga) ja katsoa lempisarjoja. Soittaa ystävälle, kutsua kylään.

Tämä silti jättää jälkensä moniin ihmissuhteisiin

Jyvät erottuvat akanoista. Yllättävät ihmiset tukevat, yllättävät eivät sitten tajua ollenkaan. Kullanarvoisia ovat sellaiset ihmiset ja ystävät, joiden kanssa olen kuin leiritulen äärellä, olen levollinen ja saan ymmärrystä. Vertaistuki on pitänyt minua järjissäni. Ensin alkujärkytyksessä, mutta myös silloin, kun tajusin, ettei tämä olekaan yksittäinen taisto vaan meidän elämää.

Ole armollinen, sinä riität! Harjoita itsemyötätuntoa: teet kaikkesi. Olet lapselle lempeä, ole sitä myös itsellesi.

Minulle olisi luontaista hoitaa eteen tulevat tilanteet ratkaisukeskeisesti, ja vaikeinta onkin se, ettei tämä ole projekti eikä se ”hoidu” vaikka tekisi mitä. Silloin pitää vain antaa aikaa, ja päästää irti sen verran kuin mahdollista. On elettävä myös omaa elämää.

Tärkeintä on, että huolehdin itsestäni niin, että jaksan luoda toivoa. Toivo on lapsen oikeus ja aikuisen velvollisuus.

Kaisa

PS. Suosittelen Arto Pietikäisen Joustava mieli -kirjoja. Niistä opin, että elämänkokemus vaikuttaa resilienssiin enemmän kuin synnynnäinen sitkeys, ja kyseessä on tilannesidonnainen toimintatyyli.

Resilienssi  suomennetaan usein selviytymiskyvyksi. Englannin kielen termi ”bounce back” kuvaa hyvin mistä on kyse: Vaikean tilanteen sattuessa ihminen kimpoaa takaisin, kykenee nousemaan kuopasta.

Tutkimusten mukaan ihmiset löytävät yleensä voimavaroja vaikeistakin tilanteista selviytymiseen. Resilienssi ei tarkoita, ettei olisi kärsimystä, vaan se on kykyä kohdata vaikeudet ja nousta kuopasta ehkä jopa jotain oppineena.

 

 

3 Kommentit

  1. Rosa-Lia Anthoni

    Kiitos, hieno kirjoitus! Olen myös erityisen lapsen vanhempi.

    Vastaa
    • Aija

      Kiitos hyvää asiaa kenelle tahansa elämän mullistuksissA

      Vastaa
  2. Anne

    Huippu-kirjoitus. Kiitos! Vastaavanlaiseen pyrin itsekin, joskin aina en onnistu – mutta sitä kohti.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *