Tunteet tuovat viestejä erityisvoimia vaativasta arjesta

3.12.2020 | Kuormittuminen, Toimitukselta | 1 Kommentti

”Vaikka meillä olisi kaikki maailman tieto sovellettavana, siitä ei ole apua meille niin kauan, kuin voimavarat menevät tunnemykkyrästä selviämiseen päivästä toiseen.”

Kun puhumme vanhemman jaksamisen tukemisesta ja voimavaroista, meidän pitää asioiden ohella keskittyä entistä vahvemmin myös vanhemman tunnekokemuksiin. Niille on erityisvoimia vaativassa arjessa ja hoitopoluilla usein liian vähän tilaa. Tunteiden voima ja vaikutus arjessa jaksamiseen on kuitenkin valtava, joko hyvässä tai pahassa. Tunteita ei voi ohittaa, ne ovat meissä, halusimme tai emme. Siksi on tärkeää, että opimme ymmärtämään tunteita ja niiden voimaa kaiken tekemisemme taustalla.  

Mutta ennen kuin pääsemme käsiksi tunteiden työstämiseen, on syytä ottaa askel taaksepäin ja katsoa, mistä tunteista erityisvoimia vaativa arki on oikein tehty.

Selviämistä tunnemykkyröistä

Selviämistä, sitä neurokirjon lapsen vanhemmuus usein todellakin on. Se on päivittäisenä pumpulina toimimista lapsen ja koko maailman välillä. Selität, tulkitset, opastat, tiedotat ja koulutat lapsen kanssa toimivia ammattilaisia lapsen tarpeista. Kerrot toistuvasti, aina uudelleen ja uudelleen kuormituksen säätelyn merkityksestä lapsen hyvinvoinnille.

Tämä on raskasta ja kuormittavaa vanhemmalle, joka joutuu taistelemaan tutkimuksista, tukitoimista, kuntoutuksesta ja lapsen oikeuksien toteutumisesta usein vuosien ajan. Apu ja sen tarve eivät kohtaa ja sittenkin kun apua löytää perille, se on monesti auttamattoman myöhässä. Ennaltaehkäisyyn on vielä pitkä matka ja tukemisen tavoissakin on valtakunnallisesti suuria eroavaisuuksia. Vain murto-osan nepsylapsista katsotaan esimerkiksi tarvitsevan omaishoitajaa, mikä olisi monelle perheelle todella tarpeellinen tuki haastavasta arjesta selviytymiseen.

Palvelujen ja asiakastarpeiden kohtaamattomuudesta on onneksi jo saatavissa yhä enemmän tietoa ja siitä myös rohjetaan puhua enemmän. Se on ensimmäisen askel asioiden muuttamiseksi. Se mistä vielä vähemmän puhutaan, on se miltä kohtaamattomuus ja perheiden kokeman hädän sivuuttaminen vanhemmista tuntuu ja millainen vaikutus syrjään joutuneilla tunteilla on koko perheen hyvinvoinnille.  

Ei ole vaikea kuvitella, millainen tunnejälki syntyy vanhemmalle esimerkiksi tilanteesta, jossa vuosien odotuksen jälkeen yliopistollisesta sairaalasta palautuu lähete, saatesanoilla: ”Ihan hyvinhän teille menee, ei löydy riittävästi haasteita, ei tarvetta jatkohoitoon.” Tai millaista on, kun omaishoitajuuden päätös palautuu kunnasta vielä valituskierroksenkin jälkeen kielteisenä, koska pinnan alla näkymättömät haasteet eivät täytä jo lähtökohtaisestikin nepsylapselle väärin asetettua kriteerejä. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä perheiden kohtaamista, ympäristöstä tulevista täystyrmäyksistä, joilla jo valmiiksi iskuja ottanutta vanhempaa lyödään. Ei ihme, että erityisvoimia vaativassa arjessa elävän vanhemman matkan sanotaan olevan täynnä pettymyksiä, surua ja yksinäisyyttä.

Tunteiden vuoristorata

On sanomattakin selvää, miten rankassa tunteiden vuoristoradassa tällä tiellä oleva vanhempi on. Pinnan alla väreilee kaikenlaisia tunteita syyllisyydestä häpeään, vihasta raivoon, turhautumisesta toivottomuuteen, huolesta suruun. Kaikki nämä tunteet, jotka heräävät erityisesti silloin, kun tarpeemme ovat vaarassa tai eivät täyty, vievät leijonanosan voimavaroista. Ne pitävät vanhempia paikoillaan ja jumissa, rikkovat yhteyttä ja pahimmassa tapauksessa rajoittavat toimintakykyä.  

Positiiviseksi koetut tunteet taas viriävät, kun tarpeemme kohdataan, ne antavat voimia, auttavat suuntamaan katsetta eteenpäin, auttavat sinnittelemään vaikeiden haasteiden keskellä ja luovat toivoa paremmasta huomisesta. Positiiviset tunteet myös vaikuttavat siihen, kuinka pystymme oman jaksamisemme äärirajoilla pysymään toimintakykyisinä ja kuinka sinnikkäästi jaksamme vastoinkäymisten sattuessa yrittämään uudelleen. Positiiviset tunteet myös antavat meille voimavaroja ja vaikuttavat esimerkiksi siihen, millainen mentalisaatiokyky meillä on lapsen kanssa. Lisäksi positiiviset tunteet vaikuttavat suoraan vanhemman kokemukseen omasta riittävän hyvästä vanhemmuudesta.

Siksi kysynkin, kuinka voisimme jokainen osaltamme ja omassa roolissamme vahvistaa positiivisten tunteiden herättättelyä arjessa? Ja kuinka voisimme sekä vanhempina, että ammattilaisina auttaa toisiamme tunnistamaan tunteita, kohtaamaan ne ja sietämään niitä, vaikealtakin tuntuvia. Seuraavassa 3 vinkkiä kohti parempaa tunteiden tulkintaa:

  1. Tiedosta ja havaitse: Nyt tunnen itsessäni jotakin tai huomaan toisessa heräävän epämiellyttäviä tunteita. Miten otan tunteen vastaan, kohtaan sen, kannattelen sitä, niin että en tyrmää, en sivuuta, enkä sammuta? Vaan olen vain läsnä sille.
  2. Tunnista ja nimeä: Mitä tunne sanoo, mitä se yrittää viestiä, mistä tarpeesta se kertoo? Olenko valmis kuuntelemaan?   
  3. Tunnusta ja solmi rauha: Nyt on näin, tältä minusta tuntuu. Näin sinä koet asian. Tunne saa tulla, sitä ei tarvitse luokitella, siinä ei ole mitään pelättävää. Annan sen olla, otan sen vastaan ja katson mihin päin se kuljettaa.

Tunnetaidoissa on aina myös kaksi puolta – vuorovaikutus itsemme ja vuorovaikutus muiden kanssa.  Vahvistamme omaa toimintaamme tutkimalla meissä kyvykkyyttä havaita, tunnistaa ja nimetä itsessä herääviä tunteita. Tunteen nimeäminen on myös toimiva tapa rauhoitella hankalalta tuntuvia fiiliksiä. Aivokuvantamisen avulla on tutkittu, että tunne, jota koemme, rauhoittuu aivoalueella, kun nimeämme sen ääneen.  Samalla kun opettelemme ymmärtämään tunteita, opimme myös niiden säätelyä ja opimme suhtautumaan tunteisiin tietoa antavina kokemuksina, jotka parhaimmillaan lisäävät sekä vanhemman voimavaroja, vuorovaikutussuhteessa syntyvää luottamusta, että ammattilaisen onnistumisen kokemuksia työssään. Tunteiden kohtaaminen on askel sitä kohti, että perheet eivät jää yksin.   

Riikka, Erityisvoimista. 

1 Kommentti

  1. Paula Leppänen

    Hieno ja asiallinen kirjoitus.
    Autistisen pojan äitinä kaikki on koettu.
    Tietoisuuden ja nepsykoulutuksen lisääminen auttaa saamaan tukipalveluita.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *