Stressaantunut keho tuottaa stressaavia ajatuksia. Ja myös pyörittämällä stressaavaa ajatusta voimme luoda stressaavan tunnekokemuksen. Mutta miten tämän syklin voi pysäyttää?
Ajatus ja tunne ovat saman kokemuksen kaksi eri puolta ja seuraavat toisiaan. Tunneaistimus hälyyttää, mieli tulkitsee. Jos tunneaistimus on myönteinen tai neutraali, tulkintakin on. Kun koen olevani turvassa, tulkintakin on luonnostaan kokonaisvaltaista ja myötätuntoista. Kun kuormitun, kykyni tuntea myötätuntoa ja ajatella kokonaisvaltaisesti ja luovasti katoaa ja tulkintani kapenee itseni mittaiseksi..
Tämän ymmärtäminen on oleellista erityisesti sellaisten lasten kanssa, joilla aistijärjestelmä on yli- tai alivirittynyt, ja lapset ovat aistiensa vietävissä ja kuormittuneita. Korkeat stressitasot taas kaventavat kyvykkyyttä monipuoliseen ajatteluun, jolloin kuka tahansa tekee mustavalkoisia ja ylireagoivia tulkintoja. Asiat ovat ”ihan päin seiniä”, toinen on ”ihan tollo”. Kommunikaatio on kulmikasta ja tuloksena on väärinymmärrystä ja riitaa.
Avuksi tulee tunnehissi, helppo arjen apuväline perherauhan pelastamiseksi. Työkalun on kehittänyt erityispedagogi Meri Lähteenoksa. Se on syntynyt hänen kokemuksistaan kahden autismin kirjolla olevan lapsen äitinä. Sittemmin Meri on auttanut lukuisia ammattilaisia ja perheitä.
Ajelu tunnehissillä rauhoittaa stressireaktion
Tunnehissi auttaa rehelliseen ja suoraan kommunikaatioon niin, että stressireaktio laantuu. Merin kertoma tarina havainnollistaa, miten:
Poikani oli raivoissaan kaverille, joka ”piti ääntä”, ja jonka hän oli siksi haukkunut pystyyn. Kaveri oli lähtenyt ovet paukkuen menemään. Ja poikani oli stressaantunut tavallisista äänistä, joista hän nyt raivosi koko 8-vuotiaan kapasiteetillään. Oli terapiaan lähdön aika ja vaihtoehtoja oli kaksi: joko raahata raivoava lapsi bussiin pakolla tai keksiä jotakin kehittyneempää. Kuin ihmeen kaupalla tajunnastani nousi esiin ajatus, jota päätin kokeilla. Keskustelumme eteni seuraavasti:
Oletpa sinä raivoissasi. Miksiköhän?
– No kun Teemu lähti. Mä vihaan Teemua.
– Missähän se sulla tuntuu kehossa?
– Käsissä ja ihan joka paikassa kihelmöi. Mä vedän sitä kyllä turpaan!
– Vedäpä syvään henkeä ja pidätä sitä ja anna ton kihelmöinnin ja turpaanvedon oikein tulla kehoon. Ja sit kun et jaksa enää pidättää, päästä se tunne menemään.
Näytän itse mallia. Poika tekee työtä käskettyä ja puhaltaa lopulta ulos.
– Mikä tunne siellä alla on?
– Suru.
– Mikä surettaa?
– No ku se Teemu lähti ja on ikävä.
– Missä se tuntuu.
– Kurkussa. Kuristaa.
– Vedäpä taas keuhkot täyteen ilmaa ja lisää kuristusta kurkkuun niin paljon kun pystyt, roikuta päätä ja sitten kun et enää voi pidättää, puhalla kaikki ulos.
Näin tapahtuu.
– Mikä tunne siellä alla on?
– Pelko.
– Mikä pelottaa?
– No se, ettei Teemu enää koskaan tule meille. Että joudun olemaan yksin.
– Ja missä se tuntuu?
– Mahassa jännittää.
– Vedä henkeä ja lisää jännitystä vatsaan. Kun et voi enää pidättää ja jännittää, puhalla ulos.
Taas puhkitaan.
– Mikä tunne siellä alla on?
– Ei mitään. Tyhjyys.
– Vedä kerran henkeä, pidätä ja päästä ulos. Mitä siellä on?
– Rauhaa, ihan vaan rauhaa.
– Mitäs siitä tilasta käsin vois tehdä?
– Pyytää anteeksi.
Näin tehdään. Pojat sopivat, että Teemu tulee terapian jälkeen meille.
On kulunut 5 minuuttia ja nousemme bussiin hyvällä mielellä. Tunnehississä onnistuimme rauhoittamaan aistit ilman, että olemme kuitenkaan joutuneet kieltämään tunteita.
Kun tunnehissiä on tekee muutaman kerran, oivaltaa, kuinka suuri osa omasta toiminnasta perustuu tunteen värittämiin ajatuksiin, ja joiden perään parhaimmillaankin pitäisi lisätä kysymysmerkki. Iltapäivälehtien lööpit jäävät kevyesti kakkoseksi omien sisäisten lööppiemme rinnalla.
Tutustu Merin luomaan toiseen tehokkaaseen arkea helpottavaan työkaluun, stressiprofiilin
0 kommenttia