Lapsellani, 8-vuotiaalla Viljolla on diagnosoitu Asperger ja ADHD/ADD. Nämä diagnoosit hän sai jo ennen koulun alkua. Arjessamme varsinkin Asperger esittäytyy niin hyvässä kuin pahassakin.

Muutokset arkirutiineissa ja väsymys saavat jo pelkän ulkovaatteiden pukemisen ja uloslähtemisen näyttämään elämää suuremmalta spektaakkelilta. Viljon ajatus lähtee harhailemaan, löytyisi paljon muuta mielekkäämpää tekemistä kuin kenkien saaminen jalkaan ja jokainen vaatekappale tuntuukin yhtäkkiä ahdistavan tiukalta ja materiaaliltaan väärältä. Tämän operaation aikana taistelun äänet kantautuvat varmasti naapureiden korviin eikä kenellekään jää epäselväksi, että äiti on epäreilu, sukka edustaa makkaralle menevää lajia ja kaikki on **skaa.

Kun ennakoin näitä tilanteita, varaan tarpeeksi aikaa, perustelen ja kerron muuttuneista suunnitelmista ajoissa, näitä eteisessä käytyjä tahtojen taistoja on huomattavasti vähemmän. Mielestäni tämä on ymmärrettävää, koska en itsekään pidä siitä, että päivään ilmestyy ylimääräistä kiirettä tai pitkään odottamani tapaaminen ystävän kanssa peruuntuu. Viljolla ei vain ole niitä kaikkia samoja keinoja päästä tilanteista yli ja mukautua. Siksi aikuisen tehtävänä on toimia sanoittajana tunteille, kertoa omista samankaltaisista kokemuksistaan ja olla läsnä ottamassa vastaan sen tunteiden sekametelisopan, jos sitä herkkua on tarjolla.

Kuormittuminen Viljon kohdalla tapahtuu pääosin koulussa mikä näkyy kotiin tullessa väsymyksenä, ärtymyksenä tai ylienergisenä touhottamisena. Samoja piirteitä tunnistan myös itsessäni varsinkin kiireisten päivien aikana tai jos päivään on mahtunut pettymyksiä.

Olemmekin Viljon kanssa ottaneet käytännöksi, että kotiin tullessamme (yleensä eri aikoihin), kysymme vain lyhyesti, miten päivä meni ja sitten sulkeudumme tekemään omia juttujamme 30-60 minuutin ajaksi emmekä edes puhu toisillemme. Tämän jälkeen höpöttelemme normaalisti ja puuhaamme yhdessä. Oma aika ja oma tila antavat mahdollisuuden molempien akkujen lataamiseen.

Aiemmin aloitin kyselemään Viljolta koulupäivästä yksityiskohtaisesti heti hänen tultuaan kotiin, mistä seurasi kiukustumista, tiuskimista, tavaroiden viskaamista lattialle jne. En aluksi ymmärtänyt mistä oli kyse, ja aloin jo pelätä, että Viljolle on tapahtunut jotain ikävää koulussa. Puhumalla tästäkin selvittiin ja kun tajusimme molemmat, että yksin oleminen on se meidän tapa rauhoittaa mieli hektisen ja/tai keskittymistä vaativan päivän jälkeen, niin tästä on pidetty kiinni.

Edellä mainitun lisäksi konkreettisin apu meidän arjessamme on niinkin yksinkertainen kuin perhekalenteri seinällä. Siihen merkitään jokainen tapahtuma hammaslääkärikäynneistä koulun myyjäisiin kellonaikoineen. Viljo pystyy itse katsomaan mitä tapahtuu ja milloin, mikä taas helpottaa hänen valmistautumistaan seuraavaan päivään ja jopa viikkojen päähän.

Olen myös huomannut, että vastuuta antamalla ja itsenäistä toimintaa kannustamalla Viljo suoriutuu rutiineista helpommin. Tämä on toki vaatinut paljon ohjeistusta varsinkin alussa, mutta nykyisin kouluun lähteminen yksin, aamu-, väli- ja iltapalojen tekeminen ja kaupassakäynti luonnistuvat Viljolta hyvin ilman vahtimista tai jatkuvaa ohjeistusta.

Kuvakortit, palkintohaasteet tai tunnemittarit eivät tuoneet meille apua. Sen sijaan avoin keskustelu ja yksinkertaiset esimerkit ovat olleet se juttu, jolla arki soljuu mukavasti.

Asperger on tuonut myös jumittamisen, keskittymisvaikeuksien ja sosiaalisten tilanteiden hahmottamispulmien lisäksi paljon hyvää. Viljon matemaattinen lahjakkuus on havaittu koulussakin. Lapsen uskomattoman hyvä muisti auttaa myös minua osoitteiden, kellon aikojen sun muiden kanssa.

Mutta välillä voisin jättää ne tilanteet kokematta jolloin Viljo saattaa kaupan kassajonossa ilmoittaa, missä kohdissa kaverinsa isällä kasvaa karvaa ja mainitsee samalla päivämäärän ja kellon ajan milloin näki kyseiset karva-alueet saunassa…

Kuitenkin näistä erityispiirteistä (muisti, hahmotuskyky, matemaattinen päättelykyky) uskon olevan hyötyä Viljon opinnoissa ja itsetunnon vahvistamisessa, kun lapsi huomaa osaavansa asioita niin kuin kuka tahansa ja jopa paremmin.

Tärkeää on ollut käydä läpi sitä, miten kaikki ovat hyviä jossain ja osa asioista ei vaan suju siinä missä naapurin Kallella. Ylpeänä olen itsekin kertonut, miten olen tietotekniikan osalta ihan kuutamolla, kun taas Viljon isä loistaa siinä, mutta olemme kaikki aivan yhtä arvokkaita ja fiksuja ihmisiä. Parit anekdootit tuttavaperheen isän karvoituksesta menevät siinä sivussa eivätkä jaksa horjuttaa meidän katu-uskottavuutta tai heikentää elämänlaatua!

-Maria

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *