Osallistuin ennen joulua lapseni koulun joulujuhlaan. Se olikin ensimmäinen lapsen joulu- tai kevätjuhla, jossa pystyin äitinä nauttimaan juhlan tunnelmasta.
Laskin tätä kirjoitusta varten, että olen ollut mukana reilussa tusinassa näitä juhlia. Vuosia sitten olin hankalan, muita tönivän ja purevan taaperon uupunut ja syyllisyyttä poteva äiti. Sitten olin sen oudon ja ongelmaisen penskan pinnistelevä ja perheneuvolan ohjauksessa käyvä äiti. Viime aikoina olen ollut kirkuvan käytöshäiriöisen kaiken kokenut ja turhautunut äiti.
Mutta nyt olin ensimmäistä kertaa lapseni juhlassa rauhallisin mielin. Loma oli tietysti tarpeen ja joulujuhla jännitti, mutta juhla ei ollut uuvuttavan lukukauden viimeinen ponnistus. Lapseni ei ollut ahdistunut. Lapseni ei sekoillut juhlassa eikä kotona sen jälkeen. Lapseni ei kiroillut eikä huudellut muille. Lastani ei poistettu juhlasta niska-per*e -otteella. Oman luokan esitys nauratti lasta ja muiden esitysten seuraamiseen riitti jalkojen vispaaminen ja tonttulakin tutkistelu.
Miksi tämä joulujuhla oli erilainen kuin aiemmat? Koska lapseni ei tuntenut olevansa nurkkaan ajettu eikä hän ollut jaksamisensa äärirajoilla.
Lapsi käy Valteri-koulua ja saa riittävää ja oikeanlaista tukea. Koulussa lapsen apuna on aikuisia, joilla on autismikirjon osaamista. Koulun henkilökunta näkee lapsen käytöksen takana olevat asiat kuten aistiyliherkkyyden, toiminnanohjauksen ongelmat, sosiaalisten tilanteiden hankaluudet ja neurokirjon ajattelun. Henkilökunta osaa ennakoida ja ohjeistaa ja asettaa kohtuullisia koulunkäynnin ja sosiaalisten tilanteiden haasteita. Koulussa tehdään tiivistä moniammatillista yhteistyötä. Koulun ilmapiiri on myönteinen, kannustava ja ratkaisukeskeinen. Lapsi oppii ja voi hyödyntää vahvuuksiaan.
Lapseni stressikäyrä on laskenut. Tällä on valtava vaikutus koko perheen hyvinvointiin ja esimerkiksi meidän vanhempien työssäkäyntiin. Toki arjessa moni asia tuottaa päänvaivaa, mutta asioiden harjoitteluun on nyt enemmän voimia lapsella ja meillä vanhemmilla. Valoisampia päiviä ja kevättä kohti.
Olen tietoinen siitä, että meidän lapsella oli onnea Valteri-koulupaikan kanssa. Suomi on täynnä koululaisia, jotka tarvitsevat vastaavaa tukea koulunkäyntiin.
Toivon jokaiselle autismikirjolla olevalle ja nepsykoululaiselle varhaista, riittävää ja räätälöityä tukea. Se on inhimillistä ja voi kantaa lasta pitkälle. Se on myös lainmukaista ja säästää pidemmän päälle myös resursseja.
Nimim. Toivon kipinöitä saanut äiti
0 kommenttia