Ulkopuolisuudella on tärkeä viesti – uskallatko kuulla sen?  

”Irrallisuuden tunne on opettanut minulle ihan hirveästi. Olen oppinut ymmärtämään itseäni paremmin, koska irrallisuus haastaa ajattelemaan, kuka minä oikein olenkaan, kaikkine puolineni, vahvuuksieni ja heikkouksieni kanssa.”

Nämä rakkaan ystäväni Annin sanat itkettivät, koskettivat, lohduttivat ja rauhoittivat, kaikkea samaan aikaan. Ne kuvaavat mielestäni äärimmäisen kauniisti myös erityisvoimia vaativan arjen erilaisuutta ja sitä sisäistä kamppailua, jota moni meistä käy läpi etsiessään omaa paikkaansa tässä maailmassa, tullakseen nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi omana itsenään ja kaikkine puolineen.

Annin rohkeus pysähtyä irrallisuuden tunteen äärelle ja hänen kykynsä kuulla sen viestiä hyväksyvästi puhuttelee syvästi. Se pitää myös sisällään suurta viisautta, sellaista mitä tämä meidän nuoret uupumuksen partaalle kohtuuttomine odotuksineen ajava yhteiskuntamme kaipaisi kipeästi lisää. Irrallisuuden kokemus, tunne siitä, ettei kuulu oikein mihinkään, että kukaan ei ymmärrä, halua ottaa selvää, kestä kuulla nuoren tarinaa, tai että kukaan ei ole ottamassa koppia, viiltää syvältä sydämessä. Tämä kohtaamattomuuden ja arvottomuuden kokemus värittyy aina myös häpeällä, joka on usein korotetusti läsnä paljon ymmärtämättömyyttä kohdanneilla nepsylapsilla ja nuorilla. He kokevat toistuvasti syvää ulkopuolisuutta, huonommuutta ja erilaisuutta – monesti sulkien sydämeensä kelpaamattomuuden kokemuksen tässä samanlaisilta samanlaisille suunnatussa maailmassa.

Mutta sen sijaan että nuoren elämä jää irrallisuuden tunteesta kumpuavan häpeän varjoon, nuori voi oppia turvallisessa, sydänlähtöisessä vuorovaikutuksessa ja nähdyksi tulemisen kautta hyväksymään itsensä mitään puolia piilottamatta, luopumaan vertailusta ja löytämään juuri itselle sopia ja omassa elämässä kannattelevia asioista, ihmisiä ja toimintatapoja. Tällaiselle polulle Annin ajatukset johdattelivat, annetaan Annin kertoa niistä nyt itse lisää.

Kuka olet juuri tässä ja tänään? 

Olen Anni Janger, 32-vuotias nainen, tytär, sisko, ystävä, kummitäti ja it-alan ja erityisesti projektinhallinnan ammattilainen. Elän elämääni ja teen työtäni suurella sydämellä ja jokaisen epätäydellisyyteni kanssa ja toivon, minuun voi luottaa vaikeissakin paikoissa, tunteissa ja tilanteissa.

Millaisia kokemuksia sinulle on ulkopuolisuudesta, millaista se on?  

– Olen kokenut koko elämäni ajan olevani jotenkin vähän outo. Olen tehnyt outoja valintoja, käyttäydyn oudosti, näytän oudolta ja minulla on oudot jutut. Outouden tunne on aiheuttanut voimakasta, jopa lamaannuttavaa ulkopuolisuuden tunnetta. Se tunne, kun tuntuu, ettei kuulu mihinkään, on pahimmillaan erittäin lohduton tunne. Silloin tuntuu, että on ihan yksin ja ei ainoastaan erilainen tai erikoinen vaan kokonaan vääränlainen – sekä syntynyt vääränlaiseksi että tehnyt vääriä valintoja. Yksinäisyyden tunne näissä hetkissä toden totta musertaa ja silloin tuntuu, että kukaan ei ymmärrä, kukaan ei ole lähellä, kukaan ei ole ikinä ymmärtänytkään, eikä taatusti tule ymmärtämään jatkossakaan – tai rakastamaan.

Tunne siitä, ettei kuulu mihinkään, aiheuttaa myös sitä, että yrittää miellyttää muita liiallisuuksiin asti. Pelko hylätyksi tulemisesta ottaa valtaa äärimmäisellä tavalla. Lisäksi siinä tunteessa tulee myös ajateltua, että minulla ei ole oikeus olla vihainen, ansaitsen huonoa kohtelua tai en ansaitse hyvää kohtelua. Toisaalta se, että itsestä tuntuu, että ei kuulu mihinkään, on aidosti raskasta myös läheisille, koska he eivät tietenkään ajattele minusta samalla tavalla kuin itse ajattelen itsestäni. Läheisille on raskasta se, että hylkään itseni ja ajattelen ikään kuin heidän puolestaan, että en kelpaa heille. Se tuntuu varmasti omalla tavallaan heistä epäluottamuslauseelta ja sitähän se myös samalla onkin omalla tavallaan, vaikkakaan ei tarkoitukselle  – en osaa ja uskalla luottaa, että kelpaan heille juuri tällaisena. Tällä on siis tietysti vaikutusta myös ihmissuhteisiin, vaikka usein ihmisten on helpompi käsitellä ja ymmärtää muiden kuin omia vaikeita asioita.

Mistä ajattelet, että ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunteet kumpuavat?

– Uskon tämän johtuvan monenlaisista asioista. Omalla kohdallani ajattelen, että tämä kumpuaa paljon siitä, minkä itse virheellisesti kuvittelen olevan ”normaalia”. Olen pienestä asti tehnyt useita epätyypillisiä valintoja ja ollut myös hyvällä tavalla itsepäinen omissa valinnoissani. Samaan aikaan olen ollut aina aito ihminen, jolle on ollut helppo sanoa loukkaaviakin asioita. Siksi minulle on varmaan myös kommentoitu valintojani – usein ei edes ikävään sävyyn, mutta jo tieto siitä, että monet pitävät valintojani ”erilaisina” tai ”rohkeina” on saanut ajattelemaan, että en sovellu muottiin, en ole sellainen kuin ”pitäisi”, enkä ainakaan ole niin kuin muut. Lisäksi uskon ulkopuolisuuden ja irrallisuuden tunteiden kumpuavan luonteestani, joka on monella tapaa herkkä – ja myös siis herkkä uskomaan omia ja muiden ajatuksia pysähtymättä tarkistamaan kuinka totta ne lopulta ovat.

Miten ulkopuolisuuden kanssa voisi pärjätä paremmin, millaisia vinkkejä antaisit nuorille?

– Olen oppinut pärjäämään ulkopuolisuuden tunteen kanssa puhumalla siitä ääneen läheisteni kanssa.  Myös antautuminen sille ajatukselle, että kyseessä on ”vain” tunne, on auttanut eteenpäin ja onneksi minulla on paljon ihmisiä ympärillä, joita rakastan ja joilta saan rakkautta takaisin, kunhan vain uskaltaisin antautua kaikelle sille. Sitäkin olen harjoitellut, opettelemalla hyväksymään itseni sellaisena kuin olen, täydellä sydämellä. Sitä kautta on ollut helpompi vastaanottaa myös muiden näkemä hyvä minussa menemättä siltä piiloon sekä uskomaan että olen yhtä lailla rakkauden arvoinen kuin jokainen meistä.

Lisäksi minua on auttanut valtavasti omien virheellisten ajatusmallien huomaaminen ja niiden muuttaminen yksi ajatus kerrallaan. Olen myös huomannut, että minulla on erittäin rajoittunut käsitys siitä, mikä on normaalia. Sen kanssa minulla on yhä paljon työstettävää. Outouden tunne on tullut minulla loppujen lopuksi aika pienestä, joskus sen on aiheuttanut esim. IT-alan valinta, armeijan käynti, erikoiset silmälasit tai Vain elämään fanitus. Mutta kuka lopulta määrittää normaalin, sellaista kuin ei ole olemassakaan.

Olen pienin askelin oppinut luopumaan normaalin ihannoimisesta ja siitä, että ihmisen pitäisi aina olla tietynlainen sopiakseen esimerkiksi johonkin porukkaan, työhön tai yhteisöön. Haastavinta on ollut hyväksyä itsensä ja oppia arvostamaan itseään ja kaikkia puoliaan ja omaa elämään juuri sellaisena kuin se on. Ystävien ja muiden läheisten kanssa käydyt keskustelut ja saamani tuki ovat toimineet hyvänä reality checkiä ja tuoneet ymmärryksen siitä, että sovin mukaan juuri tällaisena, minuna – ja että itseasiassa en vain sovi mukaan, vaan tuon mukanani monenlaisia asioita, niin paljon myös hyvää ja kaunista toisille ihmisille.

Mikä on parasta, mitä ulkopuolisuus on opettanut sinusta sinulle?

– Parasta, on ollut oppia huomaamaan, kuinka upea tyyppi oikeastaan olenkaan. Ulkopuolisuuden tunne on opettanut arvostamaan itsessäni rohkeuttani olla aito, ja olen oppinut, että juuri siksi koen myös irrallisuutta. Se on saanut minut tarkastelemaan itseäni syvemmin, ja opettanut ymmärtämään omaa kokemusmaailmaa paremmin – miksi olen tällainen, miksi minusta on tullut tällainen – ja juuri tämän takia tunnen itseäni koko ajan enemmän.

Ulkopuolisuuden tunne on toiminut minulla eteenpäin työntävänä voimana. Se on haastanut ajattelemaan, että mikä minussa on vikana, ja lopulta olen tullut siihen tulokseen, että siitä ei ole kyse alkuunkaan. Olen myös todennut, että itseasiassa juuri minun erilaisuuteni on valtava voimavara, sitä tarvitaan ja siitä on hyötyä todella monessa paikassa. Kaikista eniten tarvitsen sitä kuitenkin itse, koska sen kautta osaan olla juuri se, mikä olen – aito, herkkä, päämäärätietoinen, järjestelmällinen ja empaattinen, ja silloin on helpompi hengittää.

Ulkopuolisuuden tunne on opettanut minulle kaikista eniten minusta itsestäni ja olen tarvinnut sitä elämässäni erittäin paljon. Se on auttanut kuuntelemaan miltä tuntuu olla minä tässä. Rohkaisen myös sinua olemaan ylpeä tästä tunteesta, jos se on suinkaan mahdollista, vaikka vain ihan pieni hetki kerrallaan.

Erityisvoimien Riikan haastateltavana ihana, upea Anni Janger 

Jaa kirjoitus: