Kun Lapsi satuttaa – väkivallan vaikutus vireystilaan

5.7.2022 | Asiantuntija-artikkelit | 1 Kommentti

Tällä hetkellä lapsen haastava käyttäytyminen terminä tulee esiin jatkuvasti. Termi on hyvä kuvaamaan esimerkiksi kuormituksesta johtuvaa ei-toivottavaa tai normeja rikkovaa käyttäytymistä, mutta väkivaltatyöntekijänä koen termin käyttämisessä myös omat haasteensa. Mielestäni väkivaltainen käyttäytyminen ja haastava käyttäytyminen tulisi osata erottaa toisistaan. Esimerkiksi fyysiselle ja henkiselle väkivallalle löytyy Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen sivuilta hyvät määritelmät (Väkivallan muodot – THL) Väkivaltaisen käyttäytymisen tunnistaminen ja nimeäminen väkivallaksi voi auttaa vanhempia itseään sekä myös ammattilaisia ymmärtämään väkivallan vaikutuksia sen kokijaan paremmin.

Lapsen vanhempiinsa tai sisaruksiinsa kohdistama väkivalta on yksi lähisuhdeväkivallan vähiten tutkittuja ja tunnistettuja muotoja. Palvelujärjestelmässä huomio keskittyy monesti väkivaltaisen lapsen tai nuoren yksilölliseen tukeen sekä vanhemman vanhemmuuden taitojen tukemiseen. Väkivallan kokemisen mahdolliset vaikutukset vanhempaan sekä sisaruksiin yksilöinä jäävät valitettavan usein huomioimatta. Tähän liittyy tässä lähisuhdeväkivallan muodossa ainutlaatuinen ja vähintäänkin ristiriitainen ilmiö: vanhempi yksilönä on samaan aikaan väkivallan kokija, mutta myös vanhemman ja kasvattajan roolissa ainakin osittain vastuussa sen lopettamisesta. Lähisuhdeväkivallassa yleisellä tasolla kokija ei ikinä ole vastuussa väkivallan lopettamisesta.

Väkivallan kohteeksi joutuminen aiheuttaa lähes aina kokijassa voimakasta häpeää, mutta lisäksi häpeää aiheuttaa myös keinottomuus lopettaa se. On tärkeää ohjata vanhempia toimimaan väkivaltaisen lapsen kanssa, mutta ennen ohjausta olisi hyvä huomioida miten vanhempi itse jaksaa. Hyvätkään neuvot eivät välttämättä etene käytäntöön, mikäli vanhemman omat voimavarat ovat loppu ja vanhempi itse oireilee väkivallan vaikutuksien seurauksena.

Kun lapsi satuttaa -hankkeessa Kun lapsi satuttaa | Kvps  viimeisen kahden vuoden ajan olen päivittäin tavannut oman lapsensa väkivallan kohteeksi joutuneita vanhempia. Monen vanhemman tarina on samankaltainen. Vanhemmat kertovat häpeästä, syyllisyydestä, uupumuksesta, ahdistuneisuudesta, univaikeuksista, peloista, vihaisuudesta sekä erilaisista somaattisista oireista. Liian monella vanhemmalla on näiden lisäksi myös kokemus avun saamisen vaikeudesta.

Vanhemmat kertovat häpeästä, syyllisyydestä, uupumuksesta, ahdistuneisuudesta, univaikeuksista, peloista, vihaisuudesta sekä erilaisista somaattisista oireista. Liian monella vanhemmalla on näiden lisäksi myös kokemus avun saamisen vaikeudesta.

Väkivallan kokeminen vaikuttaa ihmisen vireystilaan. Vireystilan vaihteleminen päivän aikana on normaali osa elämää, ja se mahdollistaa parhaan mahdollisen toimintakyvyn erilaisiin tilanteisiin. Kiinnostavan ja aktivoivan tekemisen äärellä vireystila kohoaa, kun taas lepäillessä tai nukkumaan mennessä vireystila laskee. Tällaisten vireystilojen vaihtelun ja niistä hyötymisen edellytys on turvallisuuden tunne. Väkivallan uhan keskellä eläminen rikkoo ihmisen turvallisuuden tunteen. Avun ja palveluiden ulkopuolelle jääminen tällaisessa tilanteessa vahvistaa turvattomuutta entisestään.

Uhan kokeminen nostaa vireystilaa ja valmistaa ihmistä taistelemaan, pakenemaan, pyytämään apua tai jähmettymään paikoilleen. Jos tilanteessa nämä toimintatavat eivät tuota toivottua tulosta voi vireystila romahtaa alas aina tilaan, jossa ihminen jää hiljaa paikalleen eikä kykene toimimaan. Kyseessä on autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston reaktio, jota ei tietoisesti voi estää.

Väkivallan tai sen uhan jatkuessa ihmisen kyky säädellä omaa vireystilaansa heikentyy ja samaan aikaan yli- ja alivireystilojen sietokyky kaventuu. Tämä voi johtaa siihen, että yhä pienemmät merkit, havainnot tai tulkinnat vaaran uhasta aiheuttavat vireystilan vaihtelua sietämättömälle tasolle. Monet väkivaltaa kotonaan kokevat vanhemmat elävät jatkuvassa yli- tai alivireystilassa sietoikkunan kaventumisen seurauksena.

Pitkittynyt ylivireys voi näkyä esimerkiksi ahdistuneisuutena, pelkotiloina, vihaisuutena, varautuneisuutena tai impulsiivisuutena. Vaikka olosuhteet olisivat turvalliset ja rauhalliset, sydän voi edelleen hakata ja keho tuntua jännittyneeltä. Monesti näistä fyysisistä ja psyykkisistä reaktioista tulee myös itsessään pelon lähde. Kehon jatkuva kierroksilla käyminen on myös fyysisesti kuluttavaa. Kokemusteni perusteella useat vanhemmat tunnistavat ylivireystilan parhaiten nukkumaan mennessä, kun kaikki muu toiminta ympäriltä rauhoittuu, mutta keho ei.

Pitkittynyt alivireystila voi aiheuttaa taas hyvin vastakkaisen kokemuksen. Ihminen voi kokea itsensä turtuneeksi, lamaantuneeksi ja jaksamattomaksi. Monet vanhemmat kuvaavat voimakasta tunnetta arvottomuudesta ja toivottomuudesta.

Vireystilan vaihtelut voivat näkyä arjessa monella tavalla. Pelkästään Wilma-viestin kilahdus puhelimessa tai koulutaksin kurvaaminen kotipihaan voivat jo nostaa tai laskea vireystilaa sietämättömälle tasolle. Useampi vanhempi on kuvannut arkeaan väkivaltaisen lapsen kanssa heikoilla jäillä kävelemiseksi, ja tämä mielestäni on hyvin kuvaavaa. Milloin tahansa tilanne voi muuttua ja pienikin risahdus voi olla merkki suuremmasta vaarasta. Vaikka jäätä olisi paksumpi kerros, niin tunne uhasta ei poistu.Useampi vanhempi on kuvannut arkeaan väkivaltaisen lapsen kanssa heikoilla jäillä kävelemiseksi, ja tämä mielestäni on hyvin kuvaavaa.

Milloin tahansa tilanne voi muuttua ja pienikin risahdus voi olla merkki suuremmasta vaarasta. Vaikka jäätä olisi paksumpi kerros, niin tunne uhasta ei poistu.

Sietämättömälle tasolle meneviä vireystilojen vaihteluita voi oppia säätelemään. Ensimmäinen askel on oppia tunnistamaan, milloin oma vireystila muuttuu ja millaisista merkeistä sen itsessään huomaa. Vireystilan säätelyyn tähtäävien harjoitusten tarkoituksena on vähentää väkivallan aiheuttamia vaikutuksia hyvinvointiin. On tärkeä muistaa, että seuraavia harjoituksia voi käyttää vain silloin, kun välitöntä väkivallan uhkaa ei ole.

Ylivireystilassa tehtävien harjoitteiden tulisi tähdätä rauhoittumiseen. Tällaisia harjoituksia ovat esimerkiksi erilaiset hengitystekniikat, lihasten jännittäminen ja jännityksestä irti päästäminen, ankkuroituminen nykyhetkeen tai huomion suuntaaminen toisaalle. Viimeisimmästä esimerkkinä huomion suuntaaminen voimakkaasti hakkaavasta sydämen sykkeestä siihen miltä tuntuu kun jalat ovat tukevasti lattiaa vasten.

Alivireystilaan liittyvien harjoitteiden tarkoitus on taas aktivoida. Tähän sopivia harjoitteita ovat esimerkiksi huomioiden tekeminen eri aistien avulla siitä mitä ympärillä on, kehon tahdonalainen liikuttaminen aina pienestä jalan liikkeestä koko kehon liikkeisiin sekä hallittu lihasten jännittäminen ja jännityksestä irti päästäminen.

Väkivaltakokemuksista on tärkeä puhua. Sanoittamalla omia kokemuksia, ajatuksia ja niiden herättämiä tunteita on mahdollista vähentää omaa syyllisyyttä ja häpeää. Ammattiavun lisäksi pidän tämän aiheen äärellä olevia vertaistuellisia keskusteluita erittäin tärkeänä. Oman lapsen väkivaltainen käytös voi edelleen olla ainakin osittain tabu, mutta keskustelu keskustelulta sekin hälvenee ja hyvä niin. Tärkeintä on, että et jää yksin.

Jos olet erityistä tukea tarvitsevan lapsen vanhempi ja blogin aihe koskettaa elämääsi tällä hetkellä niin hankkeemme järjestää seuraavan ohjatun vertaistukiryhmän elokuusta alkaen. Ryhmään voit hakea linkin kautta.

Kun lapsi satuttaa: Ohjattu vertaistukiryhmä vanhemmille | Kvps

Vesa Vilppola, Kun lapsi satuttaa- hanke / Setlementti Tampere, väkivalta- ja kriisityön yksikkö 

>> Voit lukea vanhemmuuden tunnetyöstä lisää myös täältä: Tunteet tuovat viestejä erityisvoimia vaativasta arjesta. 

1 Kommentti

  1. Edelleen henkisesti uupunut äiti

    Oma kehitysvammainen, autisminkirjolainen nuoremme on muuttanut asuntolaan jo reilu vuosi sitten, mutta pelkästään tämän tekstin lukeminen tuli niin lähelle omaa kokemusmaailmaa, että syke nousi ja rupesi huimaamaan. Lapsen ollessa pieni tilanteen vielä pystyi hallitsemaan, mutta murrosiän kynnyksellä, kun kokoa ja voimaa tuli lisää, alkoi pelkokin kasvaa. Pelko omasta turvallisuudesta, sisaruksen tilanteesta ja tietysti nuoren omasta tulevaisuudesta. Vasta nuoren muutettua pois kotoa huomasimme, kuinka äärimmillään olemme eläneet vuosia. Mistään ei apua saatu, edes vertaistukea, vaikka yritimme. Väkivaltaiselle nuorelle ei löytynyt sopivaa tilapäishoitopaikkaakaan. Hyvä, että nyt on apua tarjolla. Toivottavasti tukea tarjotaan jatkossa herkemmin ja valtakunnallisesti, muutenkin kuin osana määräaikaisia hankkeita.

    Vastaa

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *